Joskus (harvoin), mutta joskus mä ajattelen että millanen mun elämä olis tällä hetkellä jos saapastelisin tuolla Turun kuraisia katuja enkä olis koskaan tullu tänne? Oon maailman onnekkain ihminen kun pääsin tänne ja oon tosi onnellinen mutta aina välillä (sekunnin ajan) ajattelen että entä jos olisinkin jäänyt. Mietin niitä ystäviä joita kaipaan ja perhettä joka on aina tukena. Kuinka monta (todellista) ystävää mulla tulee olemaan kun palaan? Kaikki tää on osa kasvamista ja tiedän olevani paljon vanhempi ja vahvempi (henkisesti) kun palaan. Toisin sanoen oon varmaan henkisesti joku 40 koska en muutenkaan oo koskaan hirveen lapsellinen ollut! Hehe.
Ihmiset, joulu lähestyy ja en koskaan uskonut tän olevan mulle se paikka jollon ikävä iskee, mutta joo. Taas mulla on lähinnä ikävä koska tiedän ettei iskällä oo kaveria laulamassa joululauluja ja koristelemassa taloa. Joten pliis äiti ja Johan, yrittäkää tänä vuonna vähän enemmän! Ei se vaadi hirveesti. Musta tuntuu myös että on vähän ikävä koska otettiin tänään senior kuvat missä oli graduation asu päällä ja tajusin että kun tuun kotiin niin joudun vielä käymään koulua 2 surkeeta vuotta! Kaikki mun omaikäset ystävät täällä on jo tyyliin valmiita menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia kun mä vasta pääsen koulusta (aikuisten oikeesta koulusta). Oottekste ystävät tajunnu kuinka me oikeesti kasvetaan aikuisiksi ja meidän täytyy tosissaan ruveta miettimään tulevaisuutta ja mitä me meijän elämällä halutaan tehdä. Vautsi, menipäs syvälliseks. No siinä mun syvimmät ajatukset tälle päivälle.
Lyssnar på Veronica Maggio och saknar mina flickor så väldigt mycket! PUSS
Ettette ihan unohda kuin kaunis mä oikeesti oon ;)